Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. tammikuuta 2017

Onnenruusu päivääsi,
ilohelmiä elämääsi.
Tunnetta monta hyvää,
aarteena kultajyvää.
Kaksi on tärkeintä
tuntea tässä elämässä,
rakkaus ja aito ystävä.


maanantai 25. heinäkuuta 2016


Toivon sinulle, Ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.
Toivon sinulle, Ystäväni,
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää
kevään pelto on roudassa vasta.
Toivon sinulle, Ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet.
Toivon sinulle, Ystäväni,
mikä kauneinta on elämässä:
että rakkaus puhdas, ikuinen,
sinut ympäröi juuri tässä.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Aikaan auringon

Se alkoi ihan yhtäkkiä ja huomaamatta,
ehkä kevään ensimmäisenä aurinkoisena päivänä.
Auringon lämpö ja kevät-tuulen leikki kasvoillasi
saivat sinut hymyilemään,
on kuin harteiltasi olisi heitetty raskas taakka.
Askel tuntui keveältä ja
sinut tempaistiin mukaan vallattomaan leikkiin.
Silmäsi avautuivat näkemään
huikaisevan sinisen taivaan ja
päivä päivältä pitenevät illat.
Ojan reunalla kevään ensimmäinen leskenlehden kukkanen
kurkottui arasti valoon.
Puiden silmut heräilivät talvi-unestaan täynnä uutta elämää.
Tunsit kevään juovuttavan tuoksun,
halusit upottaa sormesi viileään pehmeään multaan.
Kuuntelit vaiti luonnon omaa konserttia:
Lintujen kiihkeää laulua ja puiden latvassa humisevaa tuulta.
Painoit poskesi puun karheaa kaarnaa vasten, ja toivoit,
kunpa tätä kaikkea saisi edes hiukkasen säilöön
niitä talven pimeimpiä päiviä varten!
(Tuntematon)
Oi mikä aamu, sydämein kiittää, tuhat lintua konsertin alkaa. Auringon säteet säkeitä liittää, tanssi jo pakottaa jalkaa. Mikä riemu on keväässä, uuden alku, tuoksua, laulua ylettömästi. Niin paljon on Luojani minulle suonut, soi kiitoksein taivaisiin asti.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015


Ystävää ei saa rahalla,

ei hyvällä eikä pahalla.
Ystävyys syntyy noista,
elämän monista kiemuroista.
Olet olemassa rakas ihminen.
Elämä kaunis on,  kun tiedän sen.
Ei tärkeintä se, mitä sanot, mitä teet,
vaan mitä olet,  hymy, kyyneleet.

torstai 9. huhtikuuta 2015

KEVÄT

Kevät lumen sulattaa,
auringossa sulaa maa.
Talven valta raukeaa,
lehtisilmut aukeaa.
Linnut saapuu Pohjoiseen,
maahan vielä hiljaiseen.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kaksi on kulkijan ystävää: on vihreä metsä ja maa.

Maaemo hellästi viihdyttää sen suojassa taivaltavaa.

Metsästä vuoteen saa köyhäkin, se sammalen pehmeä on.

Ja havina haavan on kulkurin yön peitteenä korvaamaton.

Kaksi on kulkijan kultaista: on aurinko kirkas ja kuu.

Aurinko kulkurin oppaana niin korkeella kaareutuu.

Kuunvalo rikkaaksi köyhän saa, ja kultaista taikaa se ties.

Ei herjaten voisi se huudahtaa: pois, pois sinä kulkijamies!

Kaksi on kulkijan armasta: on tuuli ja tähtien tie.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015


Tämän suuren maailman keskellä,
on elämä turvatonta.
On taisteluitakin kaikkialla
ja maailma rauhatonta.

Täällä ihminen elämää suunnittelee
ja miettii huomispäivää.
Kaiken niin kauniiksi maalailee,
ilman huolien häivää.

Mutta, kuka voi luottaa huomiseen
ja tietää päivän uuden?
Kun epävarmaa on tänäänkin,
keskellä rauhattomuuden.

Tämä päivä meille on luvattu vaan,
ei kukaan huomista tiedä.
Se voi tuoda murheen mukanaan
ja kaiken meiltä viedä.

Tänä päivänä vielä on mahdollisuus,
katseensa ylös nostaa.
Silloin on turvattu tulevaisuus,
eikä toivottomuutta ole koskaan.

Ei tarvitse pelätä milloinkaan,
mitä huomispäivä voi tuoda.
On maailman myrskyissä turvaisaa,
sen taivas voi kaikille suoda!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

JEESUS

Sinä syntini päällesi sälytit,
kaikki tuskat puolestain kärsit.
Veres vuotava minut puhtaaksi pesi,
kuin puhtain, kirkkain lähteen vesi.


Minä uutta elämää Sinussa,
saan elää lahjana uskossa.
Sua riemuin kiittää ja ylistää,
sydän täynnä kaipaavaa ikävää.

Sinä hylkää et taivaan lapsosta,
jonka nostit kadotukaen kuopasta.
Sinä hellien hoivaat ja rakastat,
niin hyvää huolta pidät omastas.

Kiitomielellä jatkaa saa kulkua,
kanssa lasten taivaan sukua.
Heidän kanssaan saan kasvaa uskossa,
Toinen toistamme lujittaen armossa.

Pyhä Henkes voimana matkallamme,
sanas näyttä tietä oppaanamme,
kun kuljemme kohti taivasta,
kohti ikuista pääsyä maan vaivasta.

Ei taivaassa itkua, ei yön varjoja,
ei sairautta, ei ruumiin vaivoja.
Siellä kieli kiitosta ainiaan laulaa.
Ei viritä mikään tiellemme paulaa.

Siellä Jeesus itse oot vastassa meitä,
kun kulkumme loppuu tän maailman teitä.
Luo Taivaan Isän sinä johdatat meidät,
niin iäti saamme pitää lähellä teidät.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kotiin kaipuu

Oonko onnelinen päällä maan, vai onko oloni outo ja vieras?
Onhan kotini tähtien takana, koti kultainen ja kirkas.

Mä sinne päästä jo tahtoisin, luo Isäni rakkaan ja armaan.
Irti päästä kahleista maailman, pois riisua huntuni harmaan.

Ilo siellä mut saavuttaa ikuinen, luona Ylkäni verisen rakkaan.
Hän vapaaksi osti mut syntisen, otti omakseen velkani raskaan.

Hartahasti oottavi sydän vaan, kotiin pääsyä Jeesuksen luokse.
Mä kohta jo siellä olla saan, elo mainen on jäänyt taakse.

Siellä kohtaan rakkaan Vapahtajan, iät kiittää Häntä saanen.
Myös Jeesukseen uskoneet omaiset, siellä jälleen nähdä voinen.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Mitä sinulle toivon?
En sitä, että olisit kaunein puu tämän maan päällä.
En sitä, että aina, vuodesta vuoteen kaikilla oksillasi
loistaisi kukkia.
Vaan että joskus johonkin oksaan puhkeaisi kukka,
etä joskus syntyisi jotain kaunista,
että rakkauden sana joskus tavoittaisi jonkun sydämen,
sitä sinulle toivon.

Jörg Zink

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kynttilät

Pieni joulukynttilä
pöydälläin
mulle liekin loistavin,
lausui näin:
– Katso, pieni, vähäinen
olen vain,
silti suuri tehtävä
osanain.
Juhlamieltä, lämpöä
säteilen.
Tuon ma joulun kotihin
jokaisen.
Lapsi, lailla kynttilän,
sinäkin,
valon, lämmön luoda voit
koteihin.
Elämässä paljon on
pimeää;
kaikkialla kaivataan
kynttilää.

Joulu valo

 Tulit jo meidän luoksemme,
tulitpa joulu kulta!
Saimme kuusen ja kynttilät
tuomisiksi sulta!
Koti on valmis ja herttainen,
juhla mielessä kaikkien,
silmät loistaa pienoisten,
niin kuin joulun tähdet.
 Tulitpa meille kirkasna,
kiitos, joulu kulta!
Sytytä myöskin sydämiin
taivaan tähtien tulta!

   
              
                                                                Jeesus taivaan rintahan tuo,
                                                                kotiin riemun kirkkahan suo.  
                                                                Saavu nyt, Jeesus, meidän luo,
                                                                silloin on oikea joulu.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

"ENKELEITÄ
Katso heitä,
enkeleitä,
suojellen he auttavat meitä.
Siivillään he meitä kantaa,
voimia ja rakkautta antaa.
Ihmisten ja enkeleiden liitos,
sydämestäni sanon: ”kiitos.”

torstai 15. marraskuuta 2012

Sinä pidät elämäni raiteillaan.
Sinä annat minulle
virheeni anteeksi,
teet minusta paremman ihmisen.
Sinä valaiset päiväni
ja suojelet minua pahalta.
Sinä olet minun elämäni,
minun aarteeni,
taivaani,toivoni,turvani,
 


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Salattu turva yössäni
salattu ilo aamussani
salattu huolenpito päivässäni
salattu lohtu illassani
salattu läsnäolo elämäsäni

...kiitos enkeleistä!
Ystävyyden siivin
lentää enkelin tuoksu.
Siivet suojallaan
kukittavat ilon ja lohdun.

Ystävyyden siivin
kulkee matkansa kevyemmin,
niin nähden ja kuullen
myös toiveikkuuden.

Ystävyyden siivin
löytää yhä uudelleen
polun sydämeen ja huomiseen.

Ystävyyden siivin
lennän vuorostani tänään luoksesi.
Kiitän Sinusta, toivon valoa ja iloa
jokaiseen päivääsi.

maanantai 13. kesäkuuta 2011


Ihminen tarvitsee
vain avoimet silmät
ja kiitollisen sydämen
huomatakseen,
että luoja tekee pienestäkin kauniin.

torstai 12. toukokuuta 2011


Ystävä on kiva asia ..mut sitä pitää vaalia ja pitää päivätasalla.
Silloin saa toinen ja itse hyvä mielen sydämee..
Se joskus koskettaa tulee surua ja ilon kyyneleet niin tosi ystävä on aina tukena....
ja antaa voimia jaksamaan eteenpäin.
Niitä voi olla miehiä sekä naisia,vanhoja ja nuoria ystävänä...
Silloin kun on toinen on hädässä ja apua tarvitaa niin silloin se ystävyys punnitaan...että onko se tosi ystävä.♥♥♥
Kuule ystävä, tiedän sen.
Se ei ole hetken huumaa,
se on nuotion hehkua hiljaista
ja roihua polttavan kuumaa.
Se ei sammu kun saapuvat hallayöt,
se ei kuole kun maassa on routa.

Minä rakastan ystävät – katsothan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet!
Ne sinulle yksinään lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.
Ja kun kuljemme raskain askelin,
kun aika tuo murheita tupaan,
pidän sinua kädestä silloinkin
ja yhä rakastaa lupaan."