Löysin netistä Anni Korpelan kirjoittaman runon ja laitan sen tänne.

Mestarin Kädessä


Hiljaa kädessä Mestarin,
hyvä on kulkea korpiteitä,
missä niin paljon on kyyneleitä,…
missä niin pieni on ihminen yksin
tuhansin raastavin kysymyksin,
polvin horjuvin, vapisevin.

Hiljaa käsihin Mestarin,
täysin luottaen, kyselemättä,
omia murheitas nyyhkyttämättä
sieluni, taipuos vihdoinkin.
Taipuos armon ja kurin alle
kiitosta laulaen Vapahtajalle,
lahjasta Golgatan Kärsimyspuun.

                         

                                                      Anni Korpela Runokirjasta Aurinko Sammuttaa Tähdet

Toivon sinulle, Ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.

Toivon sinulle, Ystäväni,
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää
kevään pelto on roudassa vasta.

Toivon sinulle, Ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet.

Toivon sinulle, Ystäväni,
mikä kauneinta on elämässä:
että rakkaus puhdas, ikuinen,
sinut ympäröi juuri tässä.

Olen tässä
  ja nyt
aivan vierelläs.

En tuolla
 tai siellä
vaan lähelläs.

En silloin
 tai tällöin,
olen juuri nyt.

Suurin on rakkaus

Se kantaa yli
elämän ja kuoleman,
voittaa valon ja pimeyden.
Sillä ei ole alkua
ja loppua.

Sen edessä ovat valo ja pimeys
molemmat voimattomia.
Se on enemmän kuin
ne yhteensä.

Se on ainut mitä meillä on.
Se on kuitenkin kaikki mitä voi olla.
Lopulta se antaa meille ikuisen rauhan.