Virsi 142:5
Jo täällä tuskassa ja vaivassa,
soi kaukaa voitonvirsi taivaasta.
Se antaa meille voimaa Herrassa.
Halleluja,halleluja,halleluja.
KOTONA KERRAN TAIVAASSA
KATSELLA SAAMME JEESUSTA
Virsi 142:5
Jo täällä tuskassa ja vaivassa,
soi kaukaa voitonvirsi taivaasta.
Se antaa meille voimaa Herrassa.
Halleluja,halleluja,halleluja.
KOTONA KERRAN TAIVAASSA
KATSELLA SAAMME JEESUSTA
Me saamme rulla Jeesuksen luoksw sellaisena kuin olemme,Jeesukselle saa
kertoa kaikkia asiat,ilot,surut,huolet ja hätämme,Hän kuulee rukoukset
ja Hän vastaa tavalla tai toisella ja hän auttaa. Hän näkee kaiken
Hän tietää mitä meille kuluu.
Joh 6:37 Sitä joka minun tyköni tulee,minä en heitä ulos.
Kaikki vuodenajat ovat mukavia vuodenaikoja. Kevät ja syksy on parhainta aikaa,keväällä
luonto herää eloon,puissa on silmut,ruoho vihertää ja linnut visertää.
Syksy on ihanaa aikaa, luonnossa on kauniita syysvärejä puissa ja pensaissa,
kevään ja kesän kauneus ja syksyllä on kaunis ruska luonnossa,se on Jumalan lahja
meille,Hän haluaa ilahduttaa meitä.
Minä olen rukoillut pidemmän aikaa että Jumala vapauttaisi eräästä asiasta
joka kiusasi ja ahdisti minua ja myös huolestutti miten minun käy.
Eräs ihminen nolasi käytöksellään minua,en tiedä oliko se kiusaamista tai tyhmyyttä
mutta se häiritsi minua ja ahdisti.
Minä puhuin tälle ihmiselle että hän lopettaisi tyhmän käytöksen mutta hän ei ymmärtänyt.
Äskettäin kuulin että se henkilö on muuttanut paikkakunnalta pois.
Minä koin että sain rukousvastauksen ja sain vapautua,
Jumala kuulee rukoukset ja myös huokaukset. Hän tietää kaikki,
Hän näkee kaiken.
On lohdullista tietää ettei ole yksin,sillä Jumala,Taivaallinen Isä on meidän kanssamme,
Hän auttaa,Hän suojelee lapsiaan,Hän pitää omistaan huolen.
5 Moos 31:8
Herra itse käy sinun edelläsi,Hän on sinun kanssasi.
Laulu:yksin en kulje
Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen, nostaen, auttaen.
Kanssain Hän käy kautta maailman tään.
Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen.
Kanssain Hän käy kautta maailman tään.
Vain sinä synnin kokonaan
voit verelläsi pestä
niin riemuita taas saan
täydestä sydämestä.
Siis anna mielen puhtaus
ja uskollinen kilvoitus
paranna sielun haavat.
( Siionin virsi 85:5)
Minua lohduttaa tämä laulu ja se rohkaisee minua paljon,
kun tunnen itseni huonoksi,epäilen kuuluuko muinulle armo
niin tämä laulu rohkaisee,saan juuri tällaisena mennä Jeesuksen luokse.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi niin teksti näkyy paremmin.
Jeesus Kristus,sinä olet kaikkien meidän kanssamme
joka päivä,aina aikojen loppuun asti.
Sinä kutsut meitä väsymättä kääntämään katseemme
kohti Jumalaa ja panemaan luottamuksemme evankeliumiin
Veli Roger
Virsi 368 On lohdullinen virsi,kun tuntee itsensä heikoksi
niin virsi rohkaisee ja antaa toivoa että Jeesus on syntisten ystävä
ja hän on auttaja meidän heikkoudesssa.
368:5 Jeesus matkakumppani
Sinuun turvaan heikkona,
saan suojan helmassasi.
Matkan jälkeen nauttia
suo pyhää lepoasi
Virsikirja 600
1. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Elämäsi parhaat asiat saattavat
olla aivan nurkan takana,
vaikka et niitä vielä näe.
Pääsiäisviikolla jouduin lähtemään terveyden vuoksi naapurikaupungissa
ja asiat sujui hyvin ja sain asian hoidetuksi.
Minä tulin kotiin ja aloitin kotityöt. Seuraavana päivänä huomasin
kodin avaimen ja etsin sitä takkini taskuista ja pöydiltä,sitä ei löytynyt
mistään. Minä huolestuin tosissaan minne se on joutunut.Minä rukoilin
Taivaallista Isää,auta että se avain löytyy.
Kului kaksi tai kolme päivää ja olin huolissani,minne avain on joutunut
ja huokailin Taivaan Isän puoleen,auta ja anna sen avaimen löytyä.
Kaksi tai päivää kului siitä,mieheni ja minä jotain puuhattiin ja
keittiössä ollessani katseeni osui lattialla olevaan avaimeen,siellä se avain
oli keittiön lattialla,en tiedä miten se sinne oli joutunut.
Minä koin että Taivaallinen auttoi ja Hän johdatti niin että löysin sen avaimen.
Taivaallinen Isä auttaa ja Hän pitää huolen omista lapsistaan.
Virsi 318:1on rohkaiseva säkeistö
Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja,
anteeksiantaja uupumaton!
Pyhyys ja puhtaus,rakkaus,virvoitus,
totuus ja armahdus sinussa.
Jeesus sovitti ristillä meidän kaikkien synnit
ja tahtoo antaa meille elämän,yltäkylläisen elämän.
Mutta ei ainoastaan täällä maailmanajassa,
vaan mikä tärkeintä,kuolemamme jälkeen kerran
Hänen luonaan taivaan ihanuudessa.
Siellä ei meillä ole sotia,ei kipua,ei sairautta,eikä kärsimystä.
Sana lupaa että taivaassa ilo on loppumaton
Tv 7 uutiset lehdessä kirjoitettu