Minä olen saanut kolhuja elämäni aikana mutta kaiken kolhujen keskellä Jumala on ollut kanssani ja Hän on auttanut ja Hän on antanut voimaa niiden kestämiseen. Mutta olen saanut myös matkatovereita taivastiellä jotka ovat tukeneet ja kantaneet rukouksin ja on ollut esirukoilijoita.
Mitä ajatuksia sinussa herättää tämä runo?
Me yhdessä naiset,miehet
Kolhitut risaiset
toisiamme paikkaamassa
Kuin laastareita liimaamassa
Varoen - tuskan , kivun aistien
Kunnioittaen yksityisyyttä.
Älä kovin sormin koske
Palanut pinta on hellä ja
Kellä meistä ei jonkin asteen
Palovammaa olisi ?
Minulle tulee mieleen, että koskaan ei voi tietää mitä kolhuja toisella on. Kaikki ei näy päällepäin. Kun muistaiskin toisia kohdatessa sen, vaikkapa silloin, jos toinen on vaikkapa ynseä, tympeä, tms...
VastaaPoistaTotta on tuo runon sanoma!
VastaaPoistaSe on totta ettei voi tietää millaisia kolhuja
VastaaPoistatoinen ihminen on saanut elämässään.
Se on niin totta.
VastaaPoista