lauantai 29. marraskuuta 2014

Kotiin kaipuu

Oonko onnelinen päällä maan, vai onko oloni outo ja vieras?
Onhan kotini tähtien takana, koti kultainen ja kirkas.

Mä sinne päästä jo tahtoisin, luo Isäni rakkaan ja armaan.
Irti päästä kahleista maailman, pois riisua huntuni harmaan.

Ilo siellä mut saavuttaa ikuinen, luona Ylkäni verisen rakkaan.
Hän vapaaksi osti mut syntisen, otti omakseen velkani raskaan.

Hartahasti oottavi sydän vaan, kotiin pääsyä Jeesuksen luokse.
Mä kohta jo siellä olla saan, elo mainen on jäänyt taakse.

Siellä kohtaan rakkaan Vapahtajan, iät kiittää Häntä saanen.
Myös Jeesukseen uskoneet omaiset, siellä jälleen nähdä voinen.

torstai 20. marraskuuta 2014

Luonnon rauhaa.  Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Lapseus ei perustu tunteisiin. Lapsesta tuntuu välillä iloiselta, välillä surulliselta. Välillä hän voi olla nälkäinen tai väsynyt. Yhtä kaikki, hän on koko ajan vanhempiensa  tuntuu.
lapsi. Mekin olemme Jumalan lapsia riippumatta siitä, miltä meistä juuri tällä hetkellä
tuntuu.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Sinistä taivasta ja pilviä,eilen otin kuvan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Joka ihmisiä pelkää,on pelkonsa vanki,joka luottaa Herraan,on turvassa.

Snl 29:25
Luota Herraan! Ole luja,pysy rohkeana. Luota Herraan!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yksin en kulje, en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen kanssain Hän käy kautta maailman tään.




Kiusauskorpehen synkeähän tieni jos johtaa, käy vierellä Hän.
Yksin en taistele; suurta on tietää se, yön kun mä ylläin nään myrskyävän.

Murhe kun murtavi sydäntäni, läsnä on silloinkin Mestarini.
Lohtua taivahan tupi Hän vaivahan, kyyneleet kaikki pois kuivailevi.

Hiljaisen hetken taas Herra kun suo, silloin mä muistan; oi, verensä vuo
 hinta on sieluni- oi rakas Mestari, synteini tähden on haavasi nuo.

Yksin en kulje, en hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
  Ylistys Ylhäisen, parhaimman Paimenen! Rakkaus suuri, sen turviin mä jään.



 Minulle on tullut tämä laulu hyvin rakkaaksi,se on lohduttanut minua vaikeina aikoin
 kun on ollut huolia ja myös surua niin olen saanut lohdutusta ja rohkaisua tästä laulua.
  On turvallista tietää ettei ole yksin vaikeuksien keskellä kun Jeesus on kanssani ja
  Hän auttaa,lohduttaa ja Hän antaa voimaa..
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. ( Kolossalaisille 3:1-4 )