lauantai 28. marraskuuta 2020

Tämä aika on niin vaikea ja välillä tuntuu myös ahdistavalta kun korona myllää

joka puolella. Meidän kunnassa saatiin se viime lokakuun korona tilanne hallintaan

ja ihmiset parantuivat siitä.

Mutta viime viikolla tuli ikäviä uutisia naapurikunnista,siellä oli ilmeni uusia korona tartuntoja ja 

altistuneita on 300 henkeä. olen ollut hyvin  huolestunut jos se alkaa levitä uudelleen ja ne tartunnat

tulee tänne. Olen arka ja herkkä ja olen ollut masentunut.Hänen käsiinsä

Mutta onneksi Jumala Taivaallinen Isä ymmärtää ja tietää että me ihmisinä ollaan heikkoja ja saamme

jättäytyä tällaisenaan  hänen hoitoonsa.

Eilen illalla alkoi soimaan laulu mielessäni,Luoksesi Herra saan tulla.

Minä koin että Pyhä Henki muistutti minua tuon laulun kautta että saan mennä Taivaallisen isän luokse 

ja olla vain,sillä Hän tietää kaikki.

Minulla oli helpompi olo ja oli kiitollinen mieli ja oli sellainen mieli että vaikka elämme

vaikeita aikoja niin Taivaallinen Isä hoitaa ja jotenkin pääsee asioiden yläpuolelle.

Sain tulla hoidetuksi tänään,lähdin mieheni kanssa ulos kävelemään ja saimme ihailla 

jouluvaloja joita ihmiset oli laittanut ulos niin se piristi mieltäni ja sain tavata muutamia 

uskon ystäviä niin se toi piristystä päivään.

Minä laitan sen laulun;Luoksesi Herra saan tulla youtube videon. Se rohkaisee paljon

ja toivon että se toisi myös sinulle rohkaisua ja voimaa.

Klikkaa alla olevaa linkkiä,niin youtube video avautuu.

 

https://www.youtube.com/watch?v=Z0Ir0oLnYb8 

 

6 kommenttia:

  1. Vähän samanlaista ahdistusta on ollut minullakin. Onneksi meillä on Isä johon saamme turvata. Voimia ja turvallisuutta sinullekin <3

    VastaaPoista
  2. Tämä aika ei ole helppoa,onneksi saa kertoa huolet ja ahdistukset Taivaalliselle Isälle,onneksi saamme turvata Häneen. Kiitos ja samoin sinulle voimia ja turvallisuutta.

    VastaaPoista
  3. Tämä aika on todella ahdistavaa ja masentavaa, väsyttävää olla koko ajan ikäänkuin varuillaan. Mutta saitpa sinä ihanalla tavalla rohkaisua ja lohdutusta päivääsi! Onneksi meitä arkoja voi Jumala hoitaa ja rohkaista erilaisin tavoin. Siunausta sinun päivääsi!

    VastaaPoista
  4. On se ahdostavaa ja saa olla koko aja varuillaan,etenkin kun käy kaupassa niin ei voi jäädä katselemaan ajan kanssa kun pitää kiirehtiä pois. Jumala lohddutti minua ja sain uutta voimaa ja toivoa. Kiits ja samoin sinulle siunausta päivääsi.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämä aika on raskasta ja väsyttävää, varsinkin kun ei tiedä kauanko tätä vieläkin jatkuu. Voimia ja lohdutusta saa onneksi pyytää Taivaan Isältä. Täällä on myös paljon koronaa, eikä tee mieli käydä juuri missään. Pitää vain ottaa päivä ja hetki kerrallaan.

    VastaaPoista
  6. Kyllä tämä on raskasta ja masentaa ja väsyy. Kun ei tiedä tosiaan milloin päättyy niin odottaminen tuntuu pitkältä ja
    minä tunnen välillä kärsimättömäksi. Täällä päin on nyt tilanne rauhallisempi koronan suhteen,mutta viime viikkoina naapuri kunnissa korona virusta ja tämän kunnan asukkaat käy asioimassa naapuri kunnissa niin ei voi tietää milloin se alkaa täällä jylläämään. Minulla ei myöskään tee mieli lähteä käymään missään,nyt saa olla varovainen. Saa vain ottaapäivä kerrallaan ja Taivaallinen Isä pitää huolen lapsistaan. Voimia sinulle ja siunausta.

    VastaaPoista