keskiviikko 26. elokuuta 2020
Niin alhaalla ei kukaan kulje
Minulla alkoi soimaan tämä laulu mielessäni tänään,niin alhaalla ei kukaan kulje,ettei siellä Jeesus
ois,Hän ei ketään luotansa sulje,eikä karkota ketään pois.
Tätä laulua varmasti lauletaan hengellisissä tilaisuuksissa jossamyös uskoon todistavat uskosta ihmisille jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
Olen ollut uskossa pitkään mutta tämä laulu rohkaisee minua valtavasti,
minä kompuroin uskon tiellä,teen syntiä ja epäilen ja kysyn kuuluuko minulle
vielä armo.
Mutta tänään alkoi tuo laulu soimaan ja se oli todella rohkaisi että tällaisena saan olla
Jumalan lapsi ja saa uskoa kaikki synnit anteeksi.
Joh 6:37
Jeesus sanoo: Sitä joka minun tyköni tulee,
minä en heitä ulos.
Niin alhaalla ei kukaan kulje
1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.
3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.
4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.
5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.
6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
Tunnisteet:
Hengellinen laulu,
Rohkaisu 2020
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo on kyllä yksi ihanimmista hengellisistä lauluista. Kyllä me uskovaisetkin niin usein kompuroimme, olemme siellä alhaalla ja tarvitsemme tätä lohdutusta, että meillekin armo riittää.
VastaaPoistaSe on yksi lohdullisempia lauluja. Monesti se rohkaisee siellä alhaalla ja kompuroinnin keskellä että vielä armo riittää ja saa jatkaa matkaa armahdettuna.
Poista