lauantai 16. marraskuuta 2019

Kuopion kaupunkilehti julkaisi kirjoituksen,laitan sen blogiini. Klikkaa suuremmaksi,niin 
teksti näkyy paremmin.



Näin suomessa, tuleekohan todella uskovien vainot ja ei saa sanoa asioita esim.homoudesta
niin kuin Raamattuun on kirjoitettu.
Joulujuhlia ei saa pitää kirkoissa. Kannabis huumeena pitäisi vapauttaa niin ei enää pitäisi
rangaista.
Usko on kielletty ylimmän tahon mukaan ja siitä ei saa puhua totuudenmukaisesti niin siitä rangaistaan ja poliisi voimin aletaan tutkimaan onko julkisuuden henkilö syyllystynyt rikokseen
kun hän sanoo asiat asioina esim.homoudesta.

Jumala loi miehen ja vaimon ja Jumalan tahto on avioliitto miehen ja naisen välillä.



Olen hyvin surullinen suomen tilanteesta. Alkaako uskovien vainot suomessa.Herra armahda.  

10 kommenttia:

  1. Raamattu sanoo että:"kehuessaan viisaita olevansa,he ovat tyhmiksi tulleet" room.1:22
    ja taistelu on henkivalloissa, et kun muistaaa sen Raamatun kohdan myös Ef.6:12 jo silloin 2000 vuotta sitten maailma oli pimeyden vallassa, miten se on nyt.Luin kerran yhden kirjan, jonka nimi on "liian hyviä tälle maailmalle" uskosta osattomat näkee uskovissa jotain sitä mitä me itse emme näe itsessämme, ja se on hyvä asia tietysti, mutta maailman ihmisillä on se kateus mikä tietysti on vihollisen juoni, ja heissäkin on Jumala kaipuu, mutta kun eivät voi mennä sisälle Jumalan valtakuntaan,niin haluavat estää toistenkin ihmisten menon, tai tulon uskoon, mutta eivät voi tajuta sitä että todellisuudessa vihollinen on esteenä.Meille on kirjoitettu sanassa kaikki lopunajasta miten joudumme vainotuksi, ei se ole uutta meille niin että pelkäisimme sitä, kun meidän pitäisi olla valmiit luopumaan jopa omasta elämästämme Jeesuksen nimen tähden.Luopumus on ollut tapahtumassa jo ja se kiihtyy, ennenkuin laittomuuden ihminen ilmestyy kadotuksen lapsi, eli antikristus.Jeesus kehoittaa meitä seuraamaan ajan merkkejä, evankeliumi leviää nyt kaikkialle maailmaan, juutalaiset palaa omaan maahan, kansat sekoituu, kun kaikki nämä tapahtuu,rohkaiskaa ja nostakaa päänne, sillä teidän vaputuksenne on lähellä" luuk.21:28
    Sitä suuremmalla syyllä uskovien täytyisi tulla esille julistaen sanaa,kun näemme mitä maailmassa tai suomessa tapahtuu, olla rohkeita, niinkuin päivikin kehoitti haastattelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tänään sama Raamatunlause mielessä.
      Hyvin surulliselta tuntuu että Jumalan sanaa ei saisi julkisesti pitää esillä esim,koulujen joulujuhlat kielletään pidettäväksi kirkoissa,päiväkodeissa ei saa pitää ruokaruokouksia,suvivirttä ei saisi laulaa koulujen kevätjuhlissa. Olen samaa mieltä että pitää lukea Raamattua niin sana säilyy sydämessä ja mielessä.

      Poista
  2. Laitan tähän vielä kahden Raamatun kohdan 2 tim.3:12
    Sanaa pitäisi lukea paljon, koska se otetaan meiltä vielä pois, " he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä, tulee sanan nälkä, mutta sana on otettu pois lue vielä Aamos 8:11-12
    On maita joista on jo kauan sitten otettu Raamattu pois,
    mutta kun luetaan paljon, on pyhällä-hengellä mistä ottaa kun sana on meidän sydämissämme ajatuksissamme tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi uskonut silti että Suomi menee siihen suuntaan suomessa on nähtävissä uskovien vainoa kuten Päivi Räsäsen tapauksessa huomaa.

      Poista
  3. Surulliseksi on mennyt tämä suomenkin tilanne...

    VastaaPoista
  4. Tuossa lehtikirjoituksessa oli hyvin tehty huomioita, millaista tämä aika nyt on. Näiden sananvapauteen ja uskonnonvapauteen liittyvien asioiden lisäksi, tuo huumeiden laillistamispyrkimys on aivan uskomatonta. Mitä vielä näemmekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvin kirjoitettu ja selkeästi lehtijuttu.
      On se kyllä ihmeellistä että huumeet halutaan laillistaa. Olen samaa mieltä kanssasi mitä vielä näemmekään,menee vain hullunmyllyksi suomen tilanne.

      Poista
  5. kannabiksessa suurina määrinä on haittavaikutuksia, syytteeseen ei joudu jos kannabiksen käyttäjä on hakeutunut hoitoon, monessa maassa se on kielletty,mutta se vaara siinä on myös että se johtaa käyttämään kovempia huumeita,joudutaan koukkuun, se on kielletty jos sitä kasvattaa kotona, koska sitä saatetaan myydä.
    okei Miksi ei muitten kansanedustajien rötöksiä sit tutkita ja kaiveta, kun päivi joutui pelkän mielipiteen vuoksi syyniin, alkaisivat nyt kaivamaan yhden jos toisenkin menneisyyttä, mitähän sieltä mahtais löytyä.

    VastaaPoista
  6. Kannabis on huume ja se koukuttaa ihmisen,se on todella kielletty aine.
    Olen samaa mieltä kanssasi Pike miksi kansanedustajien rötöksiä ei tutkita,jos alettaisiin tutkia,niin mitähän sitä sieltä löytyisi. Mutta Päivi Räsästy syytetään siitä kun hän uskalsi tuoda totuuden esiin Raamatun valossa.

    VastaaPoista