1. Sinun luoksesi, Herra, saan tulla, / vaikka olenkin tällainen.
/ Näet sieluni pohjaan ja tiedät, / mitä tunnen ja ajattelen. / Vaikka
tiedätkin sen, koko heikkouden, / sinun lapsesi olla saan. / Vähin
lapsesi vain, / mutta armosi sain, / siinä armossa elän kokonaan.
2. Sinun haltuusi, Herrani, annan / myös taakkani raskaimmat. / Olet
luvannut kuormani kantaa / ja nyt vierellä vaellat. / Se on kylliksi.
Sinun rististäsi / minun voimani pulppuaa. / Siitä kaiken sain / ja nyt
haluan vain / sinun tahtosi tietä vaeltaa.
3. Sinun luoksesi, Herra, saan tulla, / kun päiväni päättyvät, /
pyhän taivaasi juhlaan, jossa / monet rakkaat jo kiittävät. / Nyt
turvallinen silta rukouksien / tuo sinne ja sieltä sanomaa. / Mutta
suurinta on, / että uupumaton / Isä lastansa aina rakastaa.
Tämä laulu on minulle hyvin rakas.
Me saamme mennä sellaisina Herran eteen.
Jeesus sanoo:Sitä joka minun tyköni tulee,
minä en heitä ulos.
Joh 6:37
Me saamme mennä jeesuksen luokse sellaisenaan kun olemme.
torstai 26. syyskuuta 2019
lauantai 21. syyskuuta 2019
Helmiporteilla
Kun katseeni nostan ylös murheista maan,
hengen silmin nään ihanan Jumalan maan.
Nään helmiportit uuden Jerusalemin.
Ne loistavat lailla smaragdin.
Helmiporteilla seison ja ihmettelen,
niiden loistoa, kauneutta ihailen.
Taivaan enkelit porteilla vartioi,
mikään synti ei sisälle päästä voi.
*
Helmiporttien takaa nään ihanan maan.
Se on kirkkautta, valoa tulvillaan.
Sateenkaari loistaa yllä valtaistuimen
kuningasten Kuninkaan, Jeesuksen.
*
Helmiporteilla seison ihastuen,
kun enkelten laulua kuuntelen.
Soivat harput ja kanteleet suloisasti,
kuuluu ihanat sävelet porteille asti.
Helmiporteilla saan taivasikävän,
kun nään kristallivirran kimmeltävän.
Valkopukuiset joukot rannalla sen
tuovat Herralle kiitoksen, ylistyksen.
*
Kaipaan päästä rannalle kirkkauden maan,
missä laaksot on ruusuja tulvillaan.
Siellä sielu elämän virrasta juo,
aina kumpuaa elämän lähde tuo.
*
Helmiportit mullekin aukeaa,
kun maallinen majani raukeaa.
Silloin Jeesuksen verellä pestynä saan
käydä sisälle porteista autuuden maan.
Monet rakkaat läheiseni ovat päässet jo perille.
Kun uskoo Jeesukseen,niin synnit saa anteeksi ja Jeesuksen veri
puhdistaa kaikesta synnistä.
Kun uskoo Jeesukseen Kristukseen,saa iankaikkisen elämän.
Tunnisteet:
Helmiportilla runo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)