Eräänä talvisena aamuna Jumala antoi lahjaksi
kauniita lumihiutaleita, jotka kimmelsivät hohtavan valkoisina
niiden laskeutuessa pieninä verhoina maan kamaralle.
Avuttomana makasi yksinäinen siipirikko pahasti haavoittuneena,
lentokykynsä ikuisesti menettäneenä lumihangessa.
Kylmä lumi satoi sen siipien ja sulkien päälle.
Hetkeksi se viilensi rikkoutuneen siiven vuotavaa haavaa,
mutta kylmän tuoma tuska oli kohta jo suurempi kipu
kuin se mitä haavoittunut siipi aiheutti.
Surullisena siipirikko ymmärsi, että sillä ei ollut kykyä lentää
lämpimään, vaan se tulisi jäätymään ja peittymään lumen alle.
Peloissaan siipirikko huokaisi Jumalalle;
Miksi sinä loit minulle siivet, jos kerran tiesit,
että menetän kykyni lentää.
Kukaan ei vastannut, kohta tuli vain lämmintä ja rauhallista.
Siipirikko huomasi olevansa Jumalan luona ja kuuli hellän äänen sanovan; koska minä tahdoin sinut kotiin luokseni.
maanantai 29. helmikuuta 2016
lauantai 20. helmikuuta 2016
tiistai 16. helmikuuta 2016
lauantai 13. helmikuuta 2016
Olen tässä
ja nyt
aivan vierelläs.
En tuolla
tai siellä
vaan lähelläs.
En silloin
tai tällöin,
olen juuri nyt.
ja nyt
aivan vierelläs.
En tuolla
tai siellä
vaan lähelläs.
En silloin
tai tällöin,
olen juuri nyt.
Tunnisteet:
Runoja
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Suurin on rakkaus
Se kantaa yli
elämän ja kuoleman,
voittaa valon ja pimeyden.
Sillä ei ole alkua
ja loppua.
Sen edessä ovat valo ja pimeys
molemmat voimattomia.
Se on enemmän kuin
ne yhteensä.
Se on ainut mitä meillä on.
Se on kuitenkin kaikki mitä voi olla.
Lopulta se antaa meille ikuisen rauhan.
elämän ja kuoleman,
voittaa valon ja pimeyden.
Sillä ei ole alkua
ja loppua.
Sen edessä ovat valo ja pimeys
molemmat voimattomia.
Se on enemmän kuin
ne yhteensä.
Se on ainut mitä meillä on.
Se on kuitenkin kaikki mitä voi olla.
Lopulta se antaa meille ikuisen rauhan.
Tunnisteet:
Runoja
Tämä laulu on siionin virrestä. Siinä on puhuttelevat sanat.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi,niin laulun sanat näkyy selvästi.
Tunnisteet:
Hengellinen laulu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)