sunnuntai 28. syyskuuta 2014


1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.






Virsi 600 on minulle rakas ja lohduttava virsi. Viime vuosina minulla on ollut hyvin vaikea,oli taloudellisia
huolia,veljeni kuoli 2 ja puoli vuotta sitten ja on ollut muita huolia mutta kun olen kuunnelleut virsi 600
niin se rohkaisee ja tuo uutta toivoa omaan elämän tilanteeseen ja se että Jumala Taivaallinen Isä
pitää huolen lapsistaan,minä en ole yksin vaikeukisssani ja surussani.

2 kommenttia:

  1. Hyvin kauniita ajatuksia uskon alueella ja kuinka meidän elämä on rikasta Herran seurassa ja joskus hyvin jännittävää kun saamme haasteita toimittaa jotain ulospäin itsestämme ja näin saamme olla raketamassa toisiamme rakkaudella ja Jumalan siunauksien kanssa ,kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    VastaaPoista
  2. Elämä on hyvin rikasta Herran seurassa. On turvallista tietää ettei ole yksin vaikka tulee vastoinkäymisiä elämässä,kun saa olla Jumalan kädessä ja Hän pitää huolen lapsistaan. Siunausta!

    VastaaPoista