Jumalan johdatus ja huolenpitoa elämässäni
Olen kokenut monet kerrat miten Taivaallinen Isä on pitänyt minusta huolta ja myös ihmeellistä
varjelusta monien vaarallisten tilanteiden keskellä.
Minä muutin vuonna 1989 omaan asuntooni vanhempieni luota ja rukoilin että Jumala Taivaallinen Isä antaisi minulle kodin ja meni jonkin aikaa ja sitten asunnon välittäjä soitti minulle ja hän kertoi että minulle on löytynyt asunto ja pääsin melko pian muuttamaan,minä olin silloin töissä toimistoalalla ja siksi myöskin oma asunto oli tarpeellinen.
Vuosia myöhemmin sain kokea miten Jumala suojeli,minä jouduin väkivalta tilanteeseen ja minut meinattiin tappaa omassa kodissani ja minun kimpuuni hyökättiin,mutta Jumala Taivaallinen varjeli minua ja se tilanne laukesi itsestään,mutta koin että Jumalan enkeli oli minua lähellä ja se estettiin ettei minulle sattunut mitään.Mutta se tilanne oli kauhea ja tärisin pitkän aikaa kun toinen ihminen haluaa tehdä minulle pahaa.
Elämän tilanne oli muutenkin vaikea ja sairastuin burn outiin eli minulla oli loppuunpalaminen vaikean elämän tilanteeni takia,oli myöskin sairautta mahakipua ja kuumetta.
Mutta meni jonkin aikaa ja minulle tuli muutto toiseen paikkaan ja sain uuden kodin,niin minä aloin parantumaan burn outista ja mahakivusta ja kuumeesta ja tulin terveeksi.
Muutenkin elämä tasaantui ja sain elää tasapainoista elämää ja meni vuosia ja rukoilin Jumalalta elämän toveria ja myös rukoilin että Taivaallinen Isä johdattaisi ja näyttäisi minulle uuden paikan elämässäni koska en voinut jäädä koti paikkakunnalle,koska elämä oli liian vaikeaa siellä.
Muutamia vuosia meni ja Jumala vastasi rukoukseen,sain tutustua ihanaan mieheen josta oli tuleva minun aviomieheni ja myös tuli muutto uudelle paikkakunnalle.
Koen että Jumala taivaallinen Isä vastasi rukouksiin ja se oli Jumalan johdatus tänne paikkakunnalle.
Jumala on ja Hän kuulee rukoukset ja Hän haluaa johdattaa lapsiaan.