1. Joka aamu on armo uus, / miksi huolta siis kantaa! / Varjot
väistyy ja vajavuus, / Jeesus voimansa antaa. / Kiitos Herran, hän
auttaa tiellä, / meidän kanssamme nyt ja aina on, / täällä suo Isän
suosion, / rauhan luonansa siellä.
2. Herran armo on salaisuus, / pois siis itkusi heitä! /
Kurituksenkin ankaruus / johtaa taivaaseen meitä. / Kaikki armoa, minkä
antaa, / armo taivasta varten kasvattaa, / armo uskomme uudistaa, / armo
taivaaseen kantaa.
3. Joka itkee, hän olkoon kuin / kyyneleitä ei oisi. / Joka naurussa
hymysuin / kuin ei riemuita voisi. / Kohta koittaa jo päivä Herran, / se
on hänellä yksin tiedossaan. / Siksi kiitosta veisaamaan, / hänen
voitto on kerran!
Tämä virsi on minulle rakas ja lohdutttava,saa alkaa alusta joa päivä ja armo kulluu
jokaiselle,minulle ja sinulle.
Olen ollut poissa täältä blogissani,olen ollut muualla niin en ole päässyt kotikoneelle.
Aion nyt kirjoitella useammin,en ole unohtanut teitä blogini lukijat.