Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
Ps. 91.4
Minulle on tämä psalmi kohta rakas ja tärkeä. Minulla on ahdistusta ja on ollut vaikeaa, joskus on ollut
vaikeita ihmissuhteita jotka ovat uhanneet elämääni niin olen saanut kokea todeksi psalmin kohdan.
Olen saanut kokea että olen saanut olla Jumalan siipien alla ja minua on varjeltu kaikelta pahalta ja ne
vaikeat tilanteet ovat selvinneet. Jumala Taivaallinen Isä on auttanut ja Hän on varjellut.
lauantai 31. tammikuuta 2015
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
JEESUS
Sinä syntini päällesi sälytit,
kaikki tuskat puolestain kärsit.
Veres vuotava minut puhtaaksi pesi,
kuin puhtain, kirkkain lähteen vesi.
Minä uutta elämää Sinussa,
saan elää lahjana uskossa.
Sua riemuin kiittää ja ylistää,
sydän täynnä kaipaavaa ikävää.
Sinä hylkää et taivaan lapsosta,
jonka nostit kadotukaen kuopasta.
Sinä hellien hoivaat ja rakastat,
niin hyvää huolta pidät omastas.
Kiitomielellä jatkaa saa kulkua,
kanssa lasten taivaan sukua.
Heidän kanssaan saan kasvaa uskossa,
Toinen toistamme lujittaen armossa.
Pyhä Henkes voimana matkallamme,
sanas näyttä tietä oppaanamme,
kun kuljemme kohti taivasta,
kohti ikuista pääsyä maan vaivasta.
Ei taivaassa itkua, ei yön varjoja,
ei sairautta, ei ruumiin vaivoja.
Siellä kieli kiitosta ainiaan laulaa.
Ei viritä mikään tiellemme paulaa.
Siellä Jeesus itse oot vastassa meitä,
kun kulkumme loppuu tän maailman teitä.
Luo Taivaan Isän sinä johdatat meidät,
niin iäti saamme pitää lähellä teidät.
Sinä syntini päällesi sälytit,
kaikki tuskat puolestain kärsit.
Veres vuotava minut puhtaaksi pesi,
kuin puhtain, kirkkain lähteen vesi.
Minä uutta elämää Sinussa,
saan elää lahjana uskossa.
Sua riemuin kiittää ja ylistää,
sydän täynnä kaipaavaa ikävää.
Sinä hylkää et taivaan lapsosta,
jonka nostit kadotukaen kuopasta.
Sinä hellien hoivaat ja rakastat,
niin hyvää huolta pidät omastas.
Kiitomielellä jatkaa saa kulkua,
kanssa lasten taivaan sukua.
Heidän kanssaan saan kasvaa uskossa,
Toinen toistamme lujittaen armossa.
Pyhä Henkes voimana matkallamme,
sanas näyttä tietä oppaanamme,
kun kuljemme kohti taivasta,
kohti ikuista pääsyä maan vaivasta.
Ei taivaassa itkua, ei yön varjoja,
ei sairautta, ei ruumiin vaivoja.
Siellä kieli kiitosta ainiaan laulaa.
Ei viritä mikään tiellemme paulaa.
Siellä Jeesus itse oot vastassa meitä,
kun kulkumme loppuu tän maailman teitä.
Luo Taivaan Isän sinä johdatat meidät,
niin iäti saamme pitää lähellä teidät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)