perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ajattelin sinua tänään, mutta eihän se ole uutta. Ajattelin sinua eilen ja päivinä ennen eilistä. Ajattelen sinua hiljaa, kaikki mitä on jäljellä on kuva raameissa. Sinun muisto säilyy minussa aina, olet jumalan turvallisella kämmenellä. Minun sydämessäni olet ikuisesti



lauantai 17. huhtikuuta 2010


Otin pääsiäisen aikaan siis pari viikkoa sitten kuvan kun oli sumua
ja usvaa nousi maasta.

Viime kesänä otin kuvan kauniista näköalasta.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Viime syksynä otin kuvan eräänä päivänä iltapäivällä.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Joutsenet vedessä,ensimmäiset joutsenet näin jo pari viikkoa sitten,
vaikka oli vielä järvi jäässä suurimmalta osin mutta osa järvestä oli jo sulaa niin joutsenia oli tullut siihen uimaan.

lauantai 10. huhtikuuta 2010


Pohjanmaalla on tapana polttaa pääsiäiskokkoja,viime lauantaina
poltettiin pääsiäiskokkoja ja minä kävin pääsiäiskokolla,otin kuvan kokosta
kun se hämärtyvässä illassa palaa.Se on kaunista ja tunnelmallista.

maanantai 5. huhtikuuta 2010


Klikkaa kuvaa suuremmaksi
Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Rististä kerro,sen kautta sieluni sai elämän.Kalliohautansa näytä,josta nous voimalla Hän.Tuonelan salvat Hän mursi,raivattu taivoon on tie.Kuolosta iäiseen eloon autuuden silta nyt vie.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Hyvää pääsiäistä kaikille blogissani kävijöille.