maanantai 27. huhtikuuta 2009


Joka avaa sydämensä
kauneudelle,
voi nähdä sitä kaikkialla.

Puut puhuvat,
kukat kuiskivat.

Onni vierelläsi on kuin
hiljainen vieras.

Onni arkinen,
tunne hyvästä olosta,
löytyy ihmisen sisältä,
sydämen pienestä kolosta.


Elämä ei koskaan ole niin vaikeaa,
ettei siitä voisi positiivisesti asennoitumisella
tehdä itselleen helpompaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009


Luuletko että sinut on hylätty
unohdettu
eikä huokauksiasi huomata
kun ahdistus on riistänyt
huuliltasi kaikki sanat
etkä osaa vastata
kärsimyksen asettamiin kysymyksiin.
Tiesitkö että sinut muistetaan siellä
missä varpusistakin pidetään lukua
ja missä kaikki pääsi hiuksetkin
ovat lasketut.

perjantai 10. huhtikuuta 2009


Jos noudatat aina sääntöjä,
jäät paitsi kaikesta hauskasta.

tiistai 7. huhtikuuta 2009


Pienistä haaveista
kasvaa
unelmien puu.